Avoin hakemus / Open application

Me Samlinkissa työskentelemme joka päivä finanssimaailman mutkikkaiden ja tietoturvakriittisten sovellusten parissa, joiden toimiminen vaikuttaa tuhansien ihmisten päivittäiseen arkeen. Sovellustemme kirjo vaihtelee aina mobiilisovelluksesta verkkopankkiin ja kaikkeen siltä väliltä. Arjen pyörittäminen vaatii valtavan määrän osaajia, kuten esimerkiksi projektipäälliköitä, sovellusasiantuntijoita, Scrum Mastereita, tuotepäälliköitä, testaajia, Product Ownereita ja asiakaspalveluasiantuntijoita. Olisiko sinussa osaaja meille?

Meillä pääset työskentelemään kansainvälisessä ympäristössä finanssialan kriittisten ratkaisujen parissa ja oppimaan jatkuvasti uutta niin IT- kuin finanssialasta. Voiko työ tästä paljon mielenkiintoisemmaksi ja merkityksellisemmäksi muuttua? Samlinkilaisena saat kehittää osaamistasi niin eri projektien kuin Kyndrylin globaalin koulutustarjonnan avulla, ja tuemme myös parhaamme mukaan uralla etenemistäsi. Voit vaikuttaa työsi sisältöön ja työskennellä joko toimistoillamme Espoossa tai Jyväskylässä tai etänä kotitoimistollasi. Teemme töitä hyvällä sykkeellä toinen toisemme työpanokseen luottaen. Tiimityö onkin kulttuurimme ytimessä, ja kehuvatpahan useammat samlinkilaiset, että meillä on myös hauskaa yhdessä.

Meillä on tilaa talenteille! Etsimme jatkuvasti joukkoomme innovatiivisia tiimipelaajia. Vaatimukset vaihtelevat roolin mukaan, mutta yleisesti ottaen toivomme työkavereiltamme innokasta asennetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Lähetä meille avoin hakemus, niin katsotaan, löytyisikö sinulle sopiva paikka joukostamme nyt tai tulevaisuudessa. 


At Samlink, we work with complex and security-critical applications in the world of finance every day. The functioning of these applications has an impact on the daily lives of thousands of people. Our range of applications varies from mobile apps to online banking and everything in between. Keeping things running smoothly requires a vast number of experts, including for example project managers, application specialists, Scrum Masters, product managers, testers, Product Owners, and customer service professionals. Could you be a valuable addition to our team?

Joining us means working in an international environment, dealing with critical solutions in the financial industry, and constantly learning in both the IT and finance domains. Can work get any more interesting and meaningful than this? As an employee of Samlink, you'll have opportunities to develop your skills through various projects and the global training offerings of Kyndryl. We also support your career advancement to the best of our abilities. You'll have the chance to influence the content of your work and can choose to work in our offices in Espoo or Jyväskylä, or remotely in your home office. Teamwork is at the core of our culture, and many of our colleagues at Samlink say that we also have fun together.

We have room for talents! We are constantly seeking innovative team players to join us. Requirements vary depending on the role, but in general, we value an enthusiastic attitude and good collaboration and communication skills. Send us an open application, and let's see if there's a suitable position for you in our team now or in the future.





Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.
Pidäthän auki vain yhtä lomaketta, kun täytät hakemusta!
Millaista työtä haet
Kerro omin sanoin minkälaisesta tehtävästä olet kiinnostunut
(Korkeintaan 2000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Henkilötiedot
Etunimi *
Sukunimi *
Syntymäaika *
päivä kuukausi vuosi
Lähetämme sinulle työnhakuasi koskevaa tietoa sähköpostilla. Vastaanottaaksesi viestimme on tärkeää, että sähköpostiosoite on kirjoitettu oikein.
Sähköpostiosoite *
Omistan tämän sähköpostiosoitteen ja olen tarkistanut, että se on kirjoitettu oikein.
Puhelinnumero *
Katuosoite
Postinumero
Postitoimipaikka
Koulutustaso
Koulutustaso (ylimmän tutkinnon) *
Täsmennä tarvittaessa muu koulutustaso
(Korkeintaan 500 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Koulutus
HUOM! Koulutukset järjestetään automaattisesti alkamisajankohdan mukaan varhaisimmasta myöhäisimpään.
Koulun / oppilaitoksen virallinen nimi
Tutkintonimike / pääaineet
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Aloitusaika
kuukausi vuosi
Valmistumisaika / arvoitu valmistumisaika
kuukausi vuosi
Työkokemus
HUOM! Työkokemukset järjestyvät automaattisesti työsuhteen alkamisajankohdan mukaan.
Työnantaja
Tehtävänimike
Päätehtävät
Työsuhde alkoi
kuukausi vuosi
Työsuhde loppui
kuukausi vuosi
Kielitaito
Äidinkieli *
1. vieras kieli
2. vieras kieli
3. vieras kieli
Muu kielitaito
(Korkeintaan 200 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Muut tiedot
Palkkatoive *
Aiempi työkokemus hakemaasi vastaavista tehtävistä
Kokemus esimiestehtävistä
Hakemus
Kerro itsestäsi ja siitä, miksi haet tätä paikkaa (voit kopioida tähän hakemuskirjeesi)
(Korkeintaan 2000 merkkiä)
Merkkejä jäljellä:
Liitteet
Tiedoston koko max. 5120 kt. Sallitut tiedostot: pdf, docx, doc, rtf.
CV *
Voit halutessasi liittää tähän valokuvan itsestäsi. Kuvan tulee olla jpg-formaatissa ja tiedosto kooltaan alle 1mb.
Valokuva
Tiedoston koko max. 5120 kt. Sallitut tiedostot: pdf, docx, doc, rtf.
Muu liitetiedosto (esim. tutkintotodistus)
Tietojen säilyttäminen
Annan Oy Samlink Ab:lle luvan tallentaa tietoni muita hakuja varten *
Säilytämme hakemustasi 2 vuotta. Voit uusia voimassaolon vastaamalla sähköpostiin, jonka lähetämme hieman ennen säilytysajan umpeutumista.